torstai 9. maaliskuuta 2017

Velkojeni synty

Tällä hetkellä kannan harteillani seuraavaa velkataakkaa:

Opintolaina 2 466 €, korko 0,482 %, maksettu takaisin v. 2020
Asuntolaina 14 000 €, korko 0,77 %, maksettu takaisin v. 2022
Mökkilaina 42 200 €, korko 2,45 %, maksettu takaisin v. 2031 2022

Velallinen minusta tuli 2000-luvun alussa opintolainan myötä. Korkeimmillaan opintolainaa oli reilusti yli 10 000 euroa, mutta jossain vaiheessa maksoin sitä reippaasti pois. Nyt määrä on enää niin pieni, ettei lainan lyhentäminen maksusuunnitelman mukaisesti aiheuta sen kummempaa stressiä.

Työelämän syrjään päästyäni ja pari lasta pyöräytettyäni alkoi asuminen vuokrakolmiossa ahdistaa. Itselläni oli tuolloin määräaikaisia työsuhteita ja miehellä yritysvirityksiä. Koska meillä oli toimeentulon suhteen niin paljon epävarmuutta, päädyimme muuttamaan asumisoikeusasuntoon. Siinä ei tarvinnut ottaa niin suurta velkataakkaa ja tarpeen tullen olisimme saaneet asumistukea asunnon käyttövastikkeeseen. Nyt laina on lyhentynyt jo mukavasti ja helpottaa, kun tietää, että tiukassa tilanteessa asumisoikeuspaperin saa kolmessa kuukaudessa muutettua rahaksi (>30 000 €).

Sitten viimeisenä se harmaita hiuksia tuottava laina. Muutamia vuosia sitten olin aivan pohjalla: väsynyt ja masentunut. Tuntui, etten saa happea arjessani ja olin tosi stressaantunut ja ahdistunut. Sain päähäni, että tarvitsen maaseudun rauhaa eikä aikaakaan kun olin mummonmökin terhakka emäntä. Rakastan mökkiämme edelleen ja elimistöni rentoutuu ja rahoittuu siellä ihan eri tavalla kuin kotona. Perheelleni siitä on tullut tärkeä paikka yhdessäoloon ja siellä on vietetty monia onnellisia ja ikimuistoisia hetkiä perheen, ystävien ja lähisukulaisten kanssa. Mutta. Jos saisin palata muutaman vuoden ajassa taaksepäin, jättäisin mökin vielä hankkimatta ja keskittyisin säästämään tai sijoittamaan "ylimääräisiä" rahoja. Mökki on nimittäin karmea rahareikä: Maksan 300 €/kk lainaa + korkoja takaisin, lisäksi pankki ottaa 3 €/kk tilinhoitomaksua ja 18 €/kk lainaturvaa. Mökki aiheuttaa myös muita kustannuksia: verot, tiemaksu, sähkö, vesi, koneet, polttopuut, pihanhoito jne. Vaikka rahaa palaakin, mökin myynti ei tule kysymykseenkään. Mökki saa luvan olla se turhake tai kallis ylellisyystuote meidän perheen budjetissa! Suunnitelmana on rypistää mökkilainan takaisinmaksu vuoteen 2022 mennessä. Sitten olisin velaton (ja nyt ei mietitä sitä, että jossain luultavasti nostamme asumislainaa omaa kotia varten ja nämä summat tuntuvat siinä kohtaa pieniltä).

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Helmikuun tulos

Se olisi aika kurkata, miten ensimmäinen kuukauteni sujui ja miten hyvin pysyin budjetissa. Tässä ensin kuukauden tulot ja menot:



Budjetti
Toteutuma
Erotus




Tulot
8 090 
7 867 
-223 




Kulutusmenot



Ruoka ja juoma kotona
700 
749 
-49 
Ruoka ja juoma ulkona
40 
172 
-132 
Asuminen
917 
937 
-20 
Vaatteet
0 
50 
-50 
Terveys
150 
88 
62 
Liikenne
400 
117 
283 
Puhelin, internet, maksu TV ym
60 
58 
2 
Päivähoito
120 
120 
0 
Vakuutukset
212 
232 
-20 
Kodin hankinnat
100 
0 
100 
Virkistys, vapaa-aika
226 
232 
-6 
Lainanhoito
503 
504 
-1 
Muut menot
3 711 
3 851 
-140 
Menot yhteensä
7 139 
7 108 
31 




Tulos
951 
759 
-192 




Oma säästökohde
950 
560 
-390 
Säästö-%
11.8 %
9.7 %
-2.1 %


Tulopuolella sain hiukan luultua enemmän apua anoppilasta lasten vaatteiden hankintaa varten. Hankinnat toteutuvat osittain maaliskuun puolella. Tulot jäivät kuitenkin budjetoitua pienemmiksi, sillä osa sivutuloista kotiutuukin vasta maaliskuun puolella.

Menopuolella olin unohtanut budjetoida sähkölaskun sekä yhden vakuutuksen. Lisäksi kotona pyöri yksi muistutuslasku tammikuussa ostamastani kirjasta, minkä olin luonnollisesti unohtanut kokonaan. Ulkona syöminen ja juominen liittyi hihtoloman viettoon perheen kanssa, sillä tarjosin lounaan perheelle mukavassa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja meillä oli hauskaa, joten se oli joka euron arvoista!

Menoista osa jäi budjetoitua pienemmiksi, mutta harmi vaan, että se johtuu siitä, etten saanut aikaiseksi toteuttaa hankintoja. Auton huolto pitää saada tässä kuussa aikaiseksi, lapsen lääkärilaskuja odottelen saapuvaksi ja kotiin pitäisi vihdoin hankkia yhdet verhot. Nämä menot olen budjetoinut realisoituvaksi maaliskuussa.

Oma taloustilanteeni näytti helmikuun lopussa tältä:


Varat

Käyttötili 1
14 
Säästötili
561 
Käyttötili 2
26 
S-pankki
514 
Käteinen
192 
ASO-asunto
30 000 
Mökki
40 000 
Yhteensä
70 732 


Velat

Asunto
14 000 
Mökki
42 325 
Opinto
2 466 
Muut
122 
Yhteensä
58 912 


Nettovarallisuus
11 819 


Plussalla ollaan, mutta ei kovin vahvasti. Mökin arvoa en osaa sanoa, joten laitoin sen varovaisuuden periaatteella hieman alakanttiin.